Sopimusehdot
​​​​​​​

1. Jäsenyys
Jäsensopimus tehdään aina verkkokaupassa Liikuntakeskus FUNin ja jäsenen kesken. Jäsen hyväksyy ja sitoutuu noudattamaan tässä sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tehdessään jäsenyyden verkkokaupassa. Liikuntakeskus FUNin jäseniä ovat kaikki verkkokaupassa jäsensopimuksen hyväksyneet ja 13- vuotta täyttäneet henkilöt. Alle 18- vuotias jäsen kuntoilee Liikuntakeskus FUNin sopimuksen hyväksyneen huoltajan vastuulla ja kuntoilu voidaan aloittaa ainoastaan huoltajan hyväksynnällä. Jäsen on tietoinen että Liikuntakeskus FUN toimii osittain ilman paikalla olevaa henkilökuntaa.
Liikuntakeskus FUNilla on oikeus siirtää tämä sopimus edelleen kolmannelle osapuolelle ilman jäsenen suostumusta.


2. Jäsentunniste, tietojen käsittely sekä yhteystietojen muutokset
Jäsenellä on mahdollisuus kulkea Liikuntakeskus FUNiin jäsentunnisteella tai henkilökohtaisella matkapuhelimella. Mikäli jäsen valitsee jäsentunnisteen kulkemiseen, se tulee olla mukana Liikuntakeskus FUNissa vieraillessa ja erikseen pyynnöstä näytettävä myös Liikuntakeskus FUNin henkilökunnalle. Jäsentunnisteen katoamisesta on viipymättä ilmoitettava henkilökunnalle ja jäsen on vastuussa huolimattomasti säilytetyn jäsentunnisteen väärinkäytöstä mahdollisesti koituvista kustannuksista. Jäsentunnisteen kadotessa tulee jäsenen lunastaa uusi tunniste kadonneen tunnisteen tilalle hinnaston mukaista maksua vastaan. Vioittuneet tunnisteet vaihdetaan veloituksetta.
Jäsentunnistetta ei saa luovuttaa toisen henkilön käyttöön. Jäsentunnisteen käyttö edellyttää asiakkaan tunnistamista ja kuvallisen henkilökortin esittämistä.

Jäsenen on välittömästi tiedotettava yhteystietojensa muutoksesta. Liikuntakeskus FUN tallentaa asiakkaan tiedot omiin tietojärjestelmiinsä ja käsittelee henkilötietoja EU:n tietosuoja-asetuksen ja muun tietosuojaa koskevan lainsäädännön mukaisesti (Tietosuojalaki/2018). Tarkempia tietoja henkilötietojesi käsittelystä saat tästä.


3. Liittymismaksu
Jäsensopimuksen alussa suoritetaan hinnaston mukainen liittymismaksu.
Liittymismaksua ei palauteta jäsensopimuksen mahdollisen purkamisen yhteydessä.


4. Kuukausimaksu
Liittymismaksun lisäksi jäsenen tulee maksaa kuukausittain jäsensopimuksessa mainittu maksu, joka veloitetaan sopimuksessa sovitulla tavalla. Kuukausimaksu antaa jäsenelle Liikuntakeskus FUNin käyttöoikeuden yhden (1) kuukauden ajanjaksolle. Liikuntakeskuksen jäsenyyttä käytetään vain treenaamiseen, käyttöoikeus ei oikeuta käyttämään tiloja millään muulla tavalla.


5. Tarjottavat palvelut
Jäsenellä on oikeus hyödyntää Liikuntakeskus FUNin palveluja jäsenkauden aikana tämän sopimuksen ehtojen mukaisesti.


6. Jäsenyyden voimassaoloaika
Jäsenyys on voimassa sopimukseen merkityn sopimuskauden. Jäsenyys on henkilökohtainen. Jäsensopimus on voimassa joko toistaiseksi tai määräaikaisesti. Jäsenyys jatkuu automaattisesti tai niin kauan kun jäsenyyteen liittyvät maksut on suoritettu eikä sopimusta ole kirjallisesti irtisanottu. Jäsenyyden voi tarvittaessa tauottaa terveyssyistä ilmoittamalla asiasta Liikuntakeskus FUNin asiakaspalveluun sähköpostitse tai kirjallisesti. Ilmoitukseen tulee liittää lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilön todistus, josta ilmenee tauotuksen syy ja kesto. Tauotus tarkoittaa jäsenyyden tilapäistä keskeytystä, kuitenkin vähintään yhdeksi (1) ja enintään kahdeksitoista (12) kuukaudeksi.


7. Jäsenyyden irtisanominen
Liikuntakeskus FUNin jäsenellä on 30 päivän irtisanomisaika. Mikäli irtisanomisajalle osuu vielä yksi kuukausimaksu, tulee se maksaa ja jäsenellä on kuntoiluoikeus maksetun kauden loppuun. Mikäli jäsenellä on sopimusta irtisanottaessa liikuntaseteleillä tai vastaavalla yrityksen myöntämällä maksuvälineellä suoritettuja ennakkomaksuja, ei näitä palauteta tai hyvitetä millään tavalla.


8. Maksuehdot
Jäsen voi maksaa liittymismaksun ja kuukausimaksun ensimmäisen maksuerän verkkomaksuna tai maksusuorituksena keskuksessa. Keskuksessa maksun voi suorittaa pankki-/luottokortilla tai liikuntarahalla. Sopimuksen mukaiset tulevat kuukausimaksut tullaan laskuttamaan jäseneltä sähköpostilla tai e-laskulla kerran kuukaudessa. Laskutusta varten jäsenellä tulee olla sähköposti tai tehdä e-laskusopimus verkkopankissa. Jäsenvastaa itse e-laskusopimuksen tekemisestä verkkopankissaan.
Mikäli e-laskua ei voida veloittaa automaattisesti jäsenen tililtä tai jäsen ei maksa sähköpostiinsa tullutta laskua, jäsenelle lähetetään muistutuslasku, johon lisätään toimistokulut sekä laskutuslisä.


9. Hinnanmuutokset
Ilmoitettuaan asiasta jäsenelle viimeistään 60 päivää ennen kuin hinnanmuutokset astuvat voimaan, Liikuntakeskus FUN voi korottaa tai laskea jäsenyyden hintaa. Liikuntakeskus FUN ilmoittaa muutoksista keskuksen infotaululla ja sähköpostitse. Ennalta maksetun määräaikaisen jäsensopimuksen hintaan ei voida jälkikäteen tehdä muutoksia kesken sopimuskauden. Ennalta maksetun jäsensopimuksen voimassaoloajan umpeutuessa jäsen voi lunastaa uuden jäsensopimuksen sillä hetkellä voimassa olevan hinnaston mukaisesti.
Liikuntakeskus FUN on velvollinen ilmoittamaan ajäsenelle arvonlisäveromuutoksen tai mahdollisten muiden viranomaistoimien hinnoissa aiheuttamista muutoksista vähintään kuukautta ennen tällaisten muutosten siirtämistä jäsenen maksettaviin hintoihin. Arvonlisäveroon kohdistuvat mahdolliset muutokset astuvat voimaan kuukausimaksullisiin sopimuksiin välittömästi veron muuttumispäivänä.


10. Vastuu maksuista
Mikäli palveluiden käytöstä sovittu maksu ei tapahdu siten kuin maksuehdot edellyttävät, jäsenen oikeus Liikuntakeskus FUNin palveluiden käyttämiseen lakkautetaan kunnes maksu tapahtuu. Toinen henkilö tai yritys voi ottaa vastuulleen jäsensopimuksen mukaiset maksut tai osan maksuista. Toinen maksaja (maksusitoutuja) voi milloin tahansa, ilman irtisanomisaikaa ja syytä ilmoittamatta keskeyttää näiden maksujen suorittamisen. Tässä tapauksessa täysi-ikäinen jäsen on aina vastuussa kaikista sopimuksen mukaisista maksuista henkilökohtaisesti. Liikuntakeskus FUNilla on oikeus periä viivästyskorkoa ja hinnaston mukaista muistutusmaksua sekä toimistokuluja myöhästyneistä maksuista.


11. Toimintaa ja sopimusehtoja koskevat muutokset
Liikuntakeskus FUN pidättää itsellään oikeuden pitää keskusta suljettuna, muuttaa asiakaspalvelun ja keskuksen aukioloaikoja ja tehdä sesonkiluonteisia loma-aikoihin, pyhäpäiviin jne. liittyviä muutoksia. Liikuntakeskus FUN ilmoittaa muutoksista sähköpostitse. Liikuntakeskus FUN pidättää itsellään myös oikeuden muuttaa tai rajoittaa käytössä olevien laitteiden ja tuotteiden määrää. Liikuntakeskus FUN varaa oikeuden muuttaa näitä sopimusehtoja edellyttäen että muutokset eivät johda sopimuksen keskeisen sisällön muuttumiseen.


12. Säännöt
• Henkilöllisyys on todistettava pyydettäessä.
• Liikuntakeskus FUNin jäseniltä odotetaan siisteyttä ja hyviä tapoja. Huolehdithan myös henkilökohtaisesta hygieniastasi.
• Tupakointi, omien alkoholituotteiden, huumeiden tai muiden päihdeaineiden käyttö ei ole sallittua Liikuntakeskus FUNin tiloissa.
• Jos jäsen tahallisesti vaurioittaa Liikuntakeskus FUNin kalustoa, kiinteistöä tai irtaimistoa, hän on velvollinen korvaamaan vahingon täysimääräisesti.
• Käytä aina treenipyyhettä kuntosalilaitteilla harjoitellessasi ja käytä treenipyyhettä myös ryhmäliikuntatunneilla mattojen päällä.
• Pyyhi laitteet hikitarhoista käytön jälkeen. Käyttäjiä on paljon ja näin varmistamme että laitteet ovat aina siistejä.
• Käytä aina asianmukaista vaatetusta ja sisäjalkineita. Pelkillä sukilla tai paljain jaloin liikkuminen liikuntatiloissa on kielletty määriteltyjä tunteja lukuun ottamatta.
• Palauta liikuntavälineet aina alkuperäisille paikoilleen.
• Käytä aina juomapulloa jossa on korkki.
• Anna kaikille vieraillemme mahdollisuus käyttää kuntosalilaitteita. Vapauta laite toisten käyttöön taukosi ajaksi.
• Alle 13-vuotiaat eivät saa turvallisuussyistä liikkua Liikuntakeskus FUNin tiloissa paitsi lapsille tai nuorille osoitettujen aktiviteettien yhteydessä tai heille osoitetussa paikassa.
• Muiden, kuin itsensä, valo- tai videokuvaaminen Liikuntakeskus FUNissa on ehdottomasti kielletty. Itsestä otetun kuva- tai videomateriaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen on ehdottomasti kielletty ilman keskuksen kirjallista lupaa.
• Uimavaatteita tms. ei tule käyttää pesutiloissa. Pyyhkeen käyttö intimiteettisyistä on sallittua.
• Pukuhuoneen kaapit on tarkoitettu vain päiväkäyttöön. Tavaroiden ja vaatteiden jättäminen niihin yli yön ei ole sallittua. Yöksi kaappeihin jääneet tavarat toimitetaan löytötavaratoimistoon.
• Kaikkia ajanvarauksia koskee peruutussääntö. Mikäli varattua aikaa ei peruuteta tuntia ennen sovittua aikaa, ja peruuttamatta jättäminen on toistuvaa, jäsenvoi menettää varausoikeutensa määräajaksi tai pysyvästi.
Mikäli kyseessä on peruuttamaton oheispalvelu, kuten esim. ohjaus tai hieronta-aika, veloittaa Liikuntakeskus FUN käyttämättä jääneestä ajasta hinnaston mukaisen hinnan.
• Olet vastuussa omasta turvallisuudestasi. Seuraa ohjeita. Liikuntakeskus FUN ei vastaa jäsenen omaisuudesta, sairastumisesta, loukkaantumisesta tai onnettomuudesta Liikuntakeskus FUNin tiloissa tai sen alueella.
• Mikäli jäsen ei noudata sääntöjä ja ohjeita, tai muutoin käyttäytyy hyvien tapojen vastaisesti toisia jäseniä tai henkilökuntaamme kohtaan, voidaan jäsenyys jäädyttää määräajaksi tai perua kokonaan. Liikuntakeskus FUN ei tässä tapauksessa palauta mahdollisesti ennakkoon maksettuja maksuja.
• Liikuntakeskus FUN ei vastaa menetyksistä, jotka johtuvat varkaudesta, murrosta tai muusta vastaavasta syystä. Liikuntakeskus FUN ei vastaa jäsenien tai muiden kävijöiden omaisuudelle aiheutuneista vahingoista, eikä jäsenille aiheutuneista henkilövahingoista, jotka johtuvat onnettomuustapauksesta tai toisen jäsenen toiminnasta. Jokainen jäsen vastaa itse siitä, että hänen terveydentilansa on sellainen, että hän voi osallistua Liikuntakeskus FUNin tuottamiin palveluihin.
• Jäsen on tietoinen, että Liikuntakeskus FUNin toimitilassa on tallentava kameravalvonta.
• Mikäli jäsen tuo luvatta Liikuntakeskus FUNin tiloihin ulkopuolisia henkilöitä, sitoutuu hän maksamaan siitä 300 euron korvauksen. Korvaus laskutetaan jäseneltä sähköposti- tai paperilaskulla.
• Liikuntakeskus FUNin palveluliiketoimintaan sisältyvät yksilö- ja pienryhmävalmennuspalvelut sekä niihin rinnastettavat ohjauspalvelut. Liikuntakeskus FUNin jäsenellä ei ole oikeutta toteuttaa edellä mainitun kaltaisia palveluita ilman keskuksen antamaa kirjallista suostumusta toisille Liikuntakeskus FUNin jäsenille. Mikäli Liikuntakeskus FUNin jäsen rikkoo sääntöä niin hän sitoutuu maksamaan Liikuntakeskus FUNille 300 euron rikemaksun.


13. Soveltuva laki ja erimielisyydet
Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Tästä sopimuksesta mahdollisesti johtuvat erimielisyydet, joita ei voida ratkaista keskinäisin neuvotteluin, käsitellään asiakkaan kotipaikan tuomioistuimessa. Lisäksi asiakkaalla on aina oikeus saattaa kulutushyödykettä koskeva riita-asiansa maksutta myös kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi.
Lautakunta on puolueeton ja riippumaton, tuomioistuimen ulkopuolinen riidanratkaisuelin. Lautakuntaan valittaminen on asiakkaalle maksutonta.
​​​​​​​

Tervetuloa Liikuntakeskus FUNin asiakkaaksi!