Viimeinkin kaupungissa on oma liikuntakeskus vain naisille!

Vuosia sitten syntyneestä ajatuksesta tuli viimein totta ja Pietarsaareen avattiin naistensali FUN for Ladies! Because we are worth it!

Yrittäjä Sunneva Niskanen kertoo FUN for Ladiesin tarinan.

Olen aina rakastanut liikuntaa ja olenkin kokeillut monia lajeja hiihdosta nyrkkeilyyn, seinäkiipeilyyn, vaellukseen ja joogaan. Kauan sitten aloitin ohjaamisen sen aikaisella naisten salilla täällä Pietarsaaressa. Sitä ennen kävin jo jumpilla ja liikuin monilla eri tavoilla.

Tein ohjaustöitä päätyöni ohessa ja pikkuhiljaa ala alkoi kiinnostamaan enemmän ja enemmän. Päätin irtisanoutua päivätyöstäni ja opiskelin Personal Traineriksi. Niihin aikoihin ohjasin tunteja paljon, minulla oli jopa Teerijärvellä ensimmäinen ryhmäliikuntasali jossa oli useampana päivänä viikossa useita tunteja. Valmistuttuani Personal traineriksi, tein edelleen ohjaajan sekä Personal trainerin töitä pohjanmaan alueella ja suhasin kaupungista toiseen aina useampi reppu auton takakontissa. Oli spinningkenkää, nyrkkeilyhanskaa sun muuta rekvisiittaa :) Jokaiseen paikkaan omat juttunsa.

Ajatus omasta keskuksesta alkoi silloin tulla mieleen ihan vakavissaan ja ihan alussa mietin naisten keskuksen avaamista. Mutta silloin päädyin kuitenkin avaamaan Easyfit Jeppiksen, koko kansan kuntokeskuksen sekä naisille että miehille syksyllä 2012. Mielessäni on kuitenkin aina kytenyt ajatus naisten keskuksesta ja työssäni viime vuosina olen kuullut usein sanat voi kun olisi meille naisille oma keskus... viimeisen vuoden aikana ajatus on kasvanut mielessä entisestään.

Kun ystäväni perustivat Liikuntakeskus FUN ketjun, oli päätös helppo päätös lähteä tähän mukaan. Uusia raikkaita tuulia ja uudella tavalla! Ja mahdollisuus tehdä naisille oma ihana paikka jossa viihdytään! Siitä se sitten lähti ja hyvinkin nopealla aikataululla alkoi tapahtumaan. On ollut aivan ihanaa suunnitella naisnäkökulmasta sisustusta, värejä jne. Ja yhteistyökumppaneiksi sain aivan mahtavia naisia! Kaikilla on vuosien tai jopa vuosikymmenien kokemus alalta, meillä todella tiedetään mitä naiset haluavat ja tarvitsevat! Ja nyt meillä on aivan upea naisten hyvinvointiin suuntautunut keskus FUN for Ladies!

Meiltä löytyy hyvin varusteltu kuntosali jossa on painopakkalaitteita, vapaita painoja ja myös toiminnallinen alue välineineen. Ohjattua ryhmäliikuntaa meillä on jokaisena viikonpäivänä laidasta laitaan ja virtuaalitunnit mahdollistavat treenit aina kun sinulle sopii. Meillä on myös saatavilla Personal trainerin palvelut ja parasta on tietenkin ihana tila, jossa viihdytään. Ihana henkilökunta joka on valmiina auttamaan tarvittaessa. Isot ikkunat ja näköala kaupungin yli. Because we are worth it!

Me olemme matalan kynnyksen keskus, meille kaikki ovat tervetulleita.

Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoon!


<p>Hyvinvarustettu kuntosali.<br></p>

Hyvinvarustettu kuntosali.

<p>Upea näköala yli kaupungin!<br></p>

Upea näköala yli kaupungin!